Carpe diem

Tämä nyt poikkeaa muuten aika positiivisesta bloggaamisestani.. Elikkä olen huomannut itsessäni sellaisen aisan, että usein huomaan, etten elä yhtään hetkessä.. Tuntuu, että ainoa motivaationi tällä hetkellä on, että joka päivä olen lähempänä kotiin lähtöä. On tietenkin hetkiä, jolloin tunnen oikeasti kuuluvani tänne, mutta useimmiten koulupäivätkin menee siinä, että lasken aina uudelleen ja uudelleen kalenteristani päiviä milloin palaan takaisin.. Voi olla, että se on normaalia, koska luulen, että olen nyt siinä vaiheessa, että se ''alkuhuuma'' on mennyt ohitse, ja nyt on päästy siihen normaaliin tylsään arkeen. Tämä fiilis johtuukin siis siitä, että elämä on muuten ihan normaalia, mutta se saksan kieli ei suju vieläkään niin hyvin kuin toivoisin.. 


''Todella elävä ihminen on sellainen,
joka elää tässä ja nyt. Hän ei elä
menneisyydessä eikä tulevaisuudessa;
hän elää vain tässä hetkessä, tätä hetkeä
varten. Tässä hetkessä on kaikki.''


On oikeasti yllättävän raskasta, kun ei pysty sanomaan kaikkea mitä haluaisi, ja joka kerta kun joudut käyttämään englantia niin tunnet sellaisen kevyen syyllisyyden tunteen.. Tiedän kyllä itsekkin, että minun pitäisi yrittää paljon enemmän, mutta välillä sitä ei vaan saa kerättyä rohkeutta, ja virheistä välittämättä vaan  puhua sitä saksaa. Onhan niitä parempiakin päiviä tuon kielen kanssa ollut, että ei tämä tilanne nyt ihan toivoton ole, mutta kieltämättä välillä se epätoivo todella iskee.. Mikään ei ketuta siinä vaiheessa yhtä paljon  kuin se, että olet odottanut kuin kuuta nousevaa, että pääset katsomaan suosikki sarjaasi ( täydellisen naiset) telkkarista, ja sitten muistatkin, että sehän on dubattu saksaksi, niinkuin kaikki ohjelmat täällä..  Ei siinä muuten mitään, mutta olet tottunut jo niihin englannin kielisiin ääniin, ja se ei ole mitään rentouttavaa tekemistä, kun joutuu keskittymään ihan yli paljon, että ymmärtää kaiken.


Sitten on vielä yksi ongelma, joka liittyy noihin  kieliin.. Olen nimittäin huomannut, että nyt kun puhun sekaisin kolmea kieltä, eli täällä englantia ja saksaa, ja sitten satunnaisesti puhelimessa suomea, niin tuntuu, etten osaa niistä enää mitään kunnolla! Välillä kun minun pitää selittää jotain vähän vaikeampaa jota en saksaksi osaisi sanoa, niin enää ei tahdo toi englantikaan tulla millään, ja sitten sössötän jotain ihan omia.. Ainoa toive olisi, että oppisin puhumaan saksaa, niin ettei tarvisi miettiä yhtään sen enempää kuin suomea puhutessa. Ehkä se vielä siitä, tuntuu vain, että pitäisi osata jo kun olen täällä kohta jo kolme kuukautta ollut. Mutta lupaan nyt itselleni, että yritän ''unohtaa'' suomen vähäksi aikaa, ja koittaa elää vain tätä saksa elämää, jospa se sitten helpottaisi.. :) Näitä päiviä tulee aina välillä, mutta suurimmaksi osaksi voin sanoa, että täällä on tosi kiva olla! :) Ja niin kuin otsikossakin sanotaan latinaksi, että tartu hetkeen nii sen aion myös tehdä, tai ainakin yrittää ;)

No, mutta jotain positiivisempaa, nimittäin tänään oli oikein mukava päivä! :) Ensinnäkin olin pitkästä aikaa juhlimassa eilen, ja pieni tauko teki todella hyvää, koska minulla oli todella hauskaa! Aamulla minulla olikin sitten valmennus, joka meni tosi hyvin. Valmennuksen jälkeen tulimme kotiin, ja söimme, ja sen jälkeen olimme sopineet host-siskoni kanssa, että leivomme kakun. Nam! ;) Sillä aikaa kun kakku oli tunnin uunissa, niin host-isäni opetti minua pelaamaan shakkia.. Se olikin vähän vaikeampi peli kuin luulin, mutta sitten kun pääsi juonesta kiinni niin johan se sujuikin! :) Muuten olenkin sitten miettinyt, että mitä tänne blogiini kirjoittaisin, koska vihaan sitä, että annan itseni pitää monen päivän taukoja bloggaamisesta, mutta toisaalta, en halua pistää tänne sellaisia postauksia, joihin ei ole panostettu yhtään.. Hmm.. Hankalaa :D  Luulempa kuitenkin, että hirveän usein tänne ei tämmöisiä angstaus-postauksia tule, mutta kerta se oli ensimmäinenkin ;)


''Se, että emme uskalla,
ei johdu siitä, että
asiat ovat vaikeita.
Asiat ovat vaikeita siksi,
ettemme uskalla.''